sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Onko nuoriso pilalla?

"Nuoriso on pilalla"-lausetta lienee toistettu niin kauan kuin nuorisoa on ollut. Mutta minun on ollut pakko kysyä itseltäni, että onko se tällä kertaa totta? Olemmeko me pilalla? Minä ja muut tämän hetken nuoret kuulumme Z-sukupolveen. Millainen sukupolvi me olemme?

Wikipedia on meistä seuraavaa mieltä: 
Z-sukupolven edustajat luokitellaan passiivisiksi individualisteiksi. Siinä missä X-sukupolvi halusi rakentaa toimivan yhteiskunnan ja Y-sukupolvi pelastaa maailman ajatuksen voimalla, Z-sukupolven arvioidaan käyttäytyvän passiivisemmin ja ennemmin seuraavan yleisiä normeja.

 (X-sukupolvi tarkoittaa kutakuinkin 80-luvulla nuoruutensa eläneitä, siis käytännössä meidän vanhempiamme. Y-sukupolvi (80- ja 90-lukujen taitteen tienoilla syntyneet) sijoittuu meidän väliimme.)

Halusin tai en, tuo on allekirjoitettava. Totta kai jokainen ihminen, niin nuori kuin vanhakin, on yksilö ja omanlaisensa, mutta yleisesti ottaen tuo pitää paikkansa. Pääsääntöisesti meidän ikäluokkamme todellakin on passiivinen. "Mitä vitun väliä" ja "ei kiinnosta" voisi olla mottonamme. Tuo lainauksen viimeinen lause on todella mielenkiintoinen.

Olen joskus kuullut ilmauksen, että nykynuoret ovat syntyneet "arvotyhjiöön". Tämä ilmaus on hyvä - meillä ei todellakaan ole mitään selkeitä suuntaviivoja tai ohjenuoria elämässämme. Suomen yhteiskuntaa liki vuosituhannen ohjannut kristinusko näyttää olevan katoamassa (saattaa olla, että se todellakin vain näyttää olevan katoamassa - kirjoitan siitä lisää joskus toiste, se ei ole tämän kirjoituksen aihe). Työelämä on erittäin epävakaata, ja tulevaisuus vaikuttaa parhaimmillaan epävarmalta ja pahimmillaan hirveältä. Ihmekkö tuo, jos nuorten mielenterveysongelmat näyttävät räjähtäneen käsiin? 

Z-sukupolven, meidän sukupolvemme, siis arvioidaan käyttäytyvän passiivisemmin ja ennemmin seuraavan yleisiä normeja. Mutta kysymys onkin, mitä ne yleiset normit ovat tai tulevat olemaan? Oma havaintoni ikäluokastani on, että me olemme tuuliajolla - meillä ei ole mitään selkeää suuntaviivaa, moraalia, eikä vakaumusta. Tästä seuraa toisaalta passivoitumista ja syrjäytymistä, toisaalta riehumista ja mielenterveysongelmia ja toisaalta sitä, että me olemme alttiita etsimään auktoriteetteja, aatteita tms. joita seurata ja joiden nojaan perustaa elämämme. Ja ne auktoriteetit ja aatteet voivat olla ihan mitä hyvänsä. 

On tärkeää huomata, että me emme pääsääntöisesti ole pahoja emmekä ilkeitä. Me olemme, kuten aiemmin sanottua, yksinkertaisesti tuuliajolla. X-, Y- ja vielä suuremmissa määrin Z-sukupolven polulta on käytännöllisesti katsoen revitty pois ne suuntaviitat, jotka ohjasivat meidän isovanhempiemme ja heidän vanhempiensa elämää. Ja ne suuntaviitat kuitenkin olivat ne, jotka johtivat Suomen hyvinvointiyhteiskunnan syntyyn! Kuten kaikki nuoret aina, me siis etsimme epätoivoisesti suuntaviittoja, tai jotakuta, joka kertoo mihin suuntaan kulkea. Ja mitä epätoivoisempia olemme, sitä herkempiä olemme uskomaan ketä tahansa tiennäyttäjää - täysin riippumatta siitä, onko tämä oikeassa vai väärässä. Vaiko tahallaan ohjaamassa umpikujaan. 

Suomalaisten äänestysaktiivisuus ja kiinnostus politiikkaan on laskenut, enkä ihmettele sitä lainkaan. Mitä muuta voi odottaa, kun poliitikkomme osoittavat koko ajan olevansa joko täysin kyvyttömiä urpoja, erilaisia sekopäitä tai häikäilemättömiä populisteja? Toki osa heistä on näitä kaikkia. Ellei peräti suurin osa. Yleensä tällaisissa tilanteissa esiin nousee protestipuolueita, jotka saavat suosionsa perinteisten puolueiden toheloinnista, ja katoavat kun nämä älyävät korjata virheensä. Perussuomalaiset on (tai oli) juuri tällainen protestipuolue. Ihmiset eivät äänestäneet Perusuomalaisten puolesta, he äänestivät valtapuolueita vastaan. Viime kevään eduskuntavaaleissa kyseinen protestipuolue pääsi toiseksi, ja meni hallitukseen. Ja mitä se teki? 

Protestipuolue elää muiden puolueiden toheloinnista ja kyvyttömyydestä, ja voidaan ajatella että se voi saavuttaa tavoitteensa kahdella tavalla: 1.) joko ajamalla tavoitteensa (eli äänestäjiensä tavoitteet) läpi itse tai 2.) saamalla muut puolueet katsomaan peiliin ja lopettamaan tohelointinsa. Perussuomalaiset ei saanut aikaan kumpaakaan. Se, kuten kaikki muutkin hallituspuoleet, petti jokaikisen lupauksensa. Ja minulla on vahva kutina, että vaikka hallituspuolueet olisivat olleet toiset, olisivat nekin tehneet näin. Kevään 2015 eduskuntavaalit olivat luultavasti ensimmäiset eduskuntavaalit, joita moni minun ikäluokkani edustaja tosissaan seurasi. Äänesti, tai jos (kuten minä) ei ollut vielä äänestysikäinen, pohti ketä äänestäisi. Minkä viestin Suomen poliitikot lähettivät meille? "Teidän mielipiteellänne ei ole merkitystä. Me petimme kaikki teille antamamme lupaukset, mutta se oli kuulkaa oma mokanne - mitäs uskoitte meitä! Ette voi tehdä mitään.

Miksi tämä on niin tärkeää? Suomen hyvinvointiyhteiskunta on edustuksellinen demokratia. Se perustuu kansanvallan ihanteeseen,  jossa ihmiset itse päättävät elämästään. Tätä varten he valitsevat neljän vuoden välein itselleen 200 edustajaa, sekä kuuden vuoden välein valtionsa päämiehen. Nyt nuo ihmiset, joiden pitäisi edustaa tavallisia suomalaisia, lähettivät yllämainitun viestin. Näyttivät äänestäjilleen, ihmisille joita heidän pitäisi edustaa, keskaria häpeilemättä. Oma havaintoni on siis, että nykynuoriso hakee itselleen auktoriteettia, aatetta, jotakin tai jotakuta näyttämään suunnan elämälleen. Tämä oli monelle suomalaiselle nuorelle heidän ensikosketuksensa Suomen hallintojärjestelmään. Minkälainen maku jäi suuhun? Todennäköisesti paha. Ja mitä tapahtuu, jollei se parane?
 

1 kommentti:

  1. Hei. En tiedä, oletko ajatellut enää kirjoittaa tänne, mutta olisi kiva lukea lisää tekstejäsi. Olet piristävän oivaltava kirjoittaja.

    VastaaPoista

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.