torstai 15. tammikuuta 2015

Rintamatilanne Paschendalessa, eli katsaus kouluväkivallan nykytilaan Suomessa

Hyvää alkanutta vuotta 2015 kaikille lukijoilleni! Minulla oli itse asiassa alun perin muuta kirjoitettavaa näin uuden vuoden alkajaisiksi, mutta kyseisen tekstin kirjoittaminen on viivästynyt, ja siispä aloitan 2015-vuoteni Blogistan-osuuden raportilla rintamatilanteesta, siis kouluväkivallasta ja sen vastaisesta taistelusta vuoden 2015 Suomessa.

Muistan, kuinka joskus tätä blogia aloitellessani minulla oli mielessäni naiivi kuvitelma siitä, että koulukiusaamisena tunnettu väkivalta olisi oikeasti mahdollista poistaa maailmasta tai edes Suomesta kokonaan. Nyt jälkikäteen ajateltuna kyseinen unelma tuntuu tietenkin täysin naiivilta ja utopistiselta - se on suunnilleen sama kuin koettaisi poistaa kaiken väkivallan maailmasta. Itse asiassa uskallan väittää (ja toivon olevani väärässä, mutta en oikein usko) että jos joskus vuonna 70 000 maailmasta on saatu asteittain hävitettyä kaikki väkivalta ja eriarvoisuus, niin viimeisenä se häviää kouluista. Syy tähän on se, minkä tunnustaminen veisi kouluväkivallan vastaista taistelua eteenpäin useamman valovuoden, mutta jota ei vain virallisesti haluta myöntää: nuorten maailma ei ole mukava paikka. Nuorten maailma on käytännössä anarkia, jossa valtaa pitää järjestäytynyt rikollisuus.

"Virallista" koulukiusaamiskeskustelua riivaa se virhekuvitelma, että nuoret olivat lähtökohtaisesti mukavia, fiksuja ja hyväntahtoisia, ja kiusaajakin pohjimmiltaan hyvä tyyppi, kunhan hänen mielenkiintonsa saataisiin suunnattua muualle kuin luokkatoverinsa kasvonpiirteiden uudelleenmuotoiluun. Mutta lapset ja nuoret nyt vain pääsääntöisesti tuppaavat olemaan itsekkäitä ja tyhmiä kuin saappaat - ja minä en todellakaan väitä olleeni poikkeus, kun "ala-aste"-nimisen Paschendalen mutaisissa juoksuhaudoissa vielä kompuroin. Seiskaluokallahan minusta tuli joksikin aikaa ihan oikea koulukiusaaja, mutta tämän jälkeen, siinä kasiluokalla aloin jossakin määrin ihmistymään. 

Ja jos vilkaisette ikäni tuosta Blogger-profiilista ja selaatte blogiani ajallisesti taaksepäin, huomaatte että aloitin kirjoittamisen kuudennella luokalla. Eli kyllä, olin koulukiusaaja ja kirjoitin kouluväkivaltaa vastustavaa blogia samaan aikaan. 

Tämä osoittaa erinomaisesti millaisia tavalliset 13-vuotiaat pohjimmiltaan ovat. Sama henkilö (tässä tapauksessa siis minä) voi herätä aamulla, mennä kouluun ja osallistua siellä oppilastoverinsa nöyryyttämiseen ja henkiseen väkivaltaan, ja tämän jälkeen mennä kotiin ja kirjoittaa blogiinsa läjän tekstiä siitä kuinka väärin koulukiusaaminen on, kuinka kusipäitä kiusaajat ovat ja kuinka tähän ilmiöön tulisi puuttua. Ja todettakoon, että tiesin mainiosti tekeväni väärin ja podin todella suuria omantunnontuskia, ja lopulta lopetinkin kiusaamisen ja pyysin anteeksi. En suinkaan ollut pahin kyseisen tyypin kiusaajista enkä todellakaan ensimmäinen - itse asiassa ala-asteella ja tämän episodin jälkeen puolustinkin häntä jotenkin. Se ei kuitenkaan muuta tosiasioita yhtään miksikään.

Kokemuksieni ja lukemani perusteella sekä koulujen aikuiset että ylemmän tason viranomaiset ja tutkijat (sanotaan nyt vaikka opetusministerit ja KiVa Koulu-ohjelman suunnittelijat) uskovat edelleen lapsellisesti siihen, että koulukiusaaminen on ikään kuin jokin poikkeustila, johon luokka tai muu ryhmä on joidenkin virheiden takia ajautunut. Mutta ikävä kyllä asia on niin, että kun läjä  empatiakyvyttömiä, vastuuntunnottomia, itsekkäitä ja typeriä ihmisiä survotaan saman rakennuksen sisään kuudeksi tunniksi päivässä yhdeksän vuoden ajan, raa'an sosiaalisen hierarkian ja monenlaisen väkivallan esiintyminen ei ole mikään poikkeus eikä virhe, vaan se on Homo Sapiens-nimisen lajin edustajista koostuvalle ryhmälle täysin luonnollista ja väistämätöntä.

En kuitenkaan väitä ettei oikeasti fiksuja ja mukavia lapsia ja nuoriakin olisi olemassa. He ovat kyllä harvinaisia (itse en todellakaan ollut sellainen) mutta muistan kyllä heitä muutaman omilta peruskouluajoiltani - olettaen tietenkin etteivät he vain tieten tahtoen vetäneet sellaista roolia. Uskon että taustalla oli todennäköisesti äärimmäisen onnekas hyvien geenien, hyvän kasvatuksen, terveen itsetunnon, terveiden roolimallien ja turvallisen koulua edeltävän lapsuuden tulos. Tällaiset nuoret eivät kuitenkaan voi juuri vaikuttaa Koulu-nimisen pienen keskitysleirin sisäiseen hierarkiaan ja siitä seurautuvaan ja sitä ylläpitävään väkivaltaan. Koska siellä koulussa vallassa ovat pohjimmiltaan aina ne kovaäänisimmät, väkivaltaisimmat ja typerimmät rotjakkeet.

Ylläoleva pulputus rumempaan muotoon tiivistettynä: lapset ja nuoret ovat ryhmässä toimiessaan pääsääntöisesti itsekkäitä ja julmia ja omilleen jätettynä he luovat pienoiskokoisen anarkiadystopian. Mutta niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan, siitä ei vaan pääse mihinkään, sillä se nyt vain kuuluu tämän lajin luonnolliseen käyttäytymiseen. Tämän karun faktan pohjalta pitää lähteä työstämään kouluväkivallan vastaista työtä. Kaikki "kiusaajan myötätuntoon vetoamiset", "kehittävät keskustelut" sun muut ovat lähinnä sananhelinää, jolla voidaan ehkä selvitellä kahden oppilaan välisiä rehellisiä riitoja tai tappeluita, mutta ei systemaattista väkivaltaa. Minulla on antaa kouluväkivaltaa vastaan useita ratkaisuehdotuksia:

* Koulukiusaajat tulee siirtää toisiin kouluihin. Pääführerien siirto todennäköisesti riittää (luonnollisesti eri kouluihin, mikäli heitä siis on useampi), kannustajat lopettavat kyllä ilman johtajaa. Lain tulee mahdollistaa tämän tekeminen tarvittaessa vastoin vanhempien tahtoa, sillä koulukiusaajien vanhemmat ovat usein täysin sokeita oman lapsensa harjoittamalle julmuudelle.

*  Rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa tulee laskea 15:sta 13 ikävuoteen. Raain ja väkivaltaisin kiusaaminen painottuu yleensä yläasteelle, ja tämä mahdollistaa tehokkaan puuttumisen siihen.

* Kun kiusaaminen täyttää selkeästi rikoksen tunnusmerkit (esim. pahoinpitely) on paikalle kutsuttava poliisi selvittämään tapausta. Riippumatta siitä, ovatko asianosaiset iältään rikosoikeudellisesti vastuussa. Vaikka mitään konkreettisia sanktioita ei alaikäiselle tulisikaan, poliisin puhuttelu tehoaa myös 10-vuotiaaseen Kiusaaja-Kalleen huomattavasti paremmin kuin jonkun sinisilmäisen opettajan. 


2 kommenttia:

  1. Samaa mieltä melkein kaikissa asioissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla. Vaikka tietenkin näissä asioissa toivoisi välillä olevansa pahasti väärässä. Pahoittelut pitkästä kirjoitustauosta, kevään mittaan kirjoitustahdin on tarkoitus olla kovempi.

      Poista

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.