keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Miksi aikuiset ovat sinisilmäisiä?

Edellinen teksti käsitteli opettajien kyvyttömyyttä laittaa alaikäistä koulukiusaaja kuriin, tämä puolestaan käsittelee haluttomuutta samaa asiaa kohtaan. Olen huomannut, että nuorten ja lasten parissa työskentelevät aikuiset ovat todella usein aivan liian sinisilmäisiä. Usein he luottavat sokeasti nuorten hyväntahtoisuuteen, eivätkä kerta kaikkiaan halua hyväksyä eivätkä ymmärtää, kuinka julmia lapset ja nuoret oikeasti osaavat olla. Käsitys, että kiusaaja on sosiaalisesti heikkotaitoinen reppana, jolla on kurjaa kotona, elää sitkeänä mutta on onneksi väistymässä. Ja se on hyvä. Asia on nimittäin niin, että jos kouluväkivaltaa yritetään selvitellä pureutumalla väkivallan tekijän eli kiusaajan ongelmiin, mennään metsään ja lujaa. Koulukiusaajalla itselläänkin voi toki olla ongelmia, ja niihinkin tulee puuttua, mutta niiden selvittely tulee jättää kokonaan pois kiusaamisen selvittelystä. Koulukiusaaminen on todella usein rikos, ja kiusaajaa eli väkivallan tekijää pitää sen selvittelyssä kohdella rikollisena, ei uhrina. Hänen ongelmiaan, jotka mahdollisesti ovat aiheuttamassa tällaista käytöstä, puidaan sitten muualla. 

Se sinisilmäisyys. Yleisin menetelmä koulukiusaamisen selvittelyssä on puhuttelu tai keskustelu. Opettaja, rehtori tai vaikka KiVa-tiimi voi puhutella kiusaajia, keskustella kiusatun kanssa ja usein järjestetään ryhmäkeskusteluja kaikkien osapuolten välillä. Tällaisin menetelmin voi kiusaamisen lopettaminen onnistua vain ja ainoastaan jos a.) kiusaajat ovat riittävän fiksuja tajuamaan itse toimintansa vääryyden ja b.) puhuttelijalla on aivan oikeasti auktoriteettia heidän silmissään.
Ja usein kumpikaan näistä ehdoista ei täyty. Opettajalla tai rehtorilla on vain harvoin oikeasti arvovaltaa oppilaiden silmissä (aikuinen itse voi kylläkin kuvitella aivan toisin). 

Silloin kun koulun aikuinen, mukamas auktoriteetti, keskustelee kouluväkivallan tekijän kanssa, signaali on selvä - kiusaaja on hallitseva osapuoli, ei suinkaan aikuinen. Aikuinen neuvottelee hänen kanssaan, ikään kuin anelee häntä lopettamaan kiusaamisen. Ja ehkä hän puhuttelussa sanookin vilpittömän kuuloisesti että on pahoillaan ja lopettaa, ja aikuinen menee uskomaan häntä. Puhuttelun jälkeen kiusaaminen jatkuu. Aikuiselle kerrotaan taas ja hän ottaa kiusaajan puhutteluun. Taas tämä lupaa lopettaa ja aikuinen uskoo. Puhuttelun jälkeen kiusaaminen jatkuu taas, opettajalle kerrotaan, ja sama kuvio toistuu. Lopulta kiusattu tuskin enää kertoo kiusaamisesta, koska lukuisat esimerkit ovat osoittaneet ettei siitä ole apua. Koulun aikuinen ei pysty suojelemaan oppilastaan väkivallalta. 

Kaikki "viralliset" tahot (KiVa Koulu, MLL, koulut, jne.) kehottavat kertomaan kiusaamisesta aikuisille. Mutta en ole vielä kertaakaan löytänyt tällaisesta lähteestä vastausta kysymykseen: mitä jos se aikuisille kertominen ei kerta kaikkiaan auta? Vastaus on että kerro uudelleen. Kiusattu kertoo, eikä mitään apua edellenkään. Tarvitseeko oikeasti ihmetellä, miksi kiusatut eivät ole halukkaita puhumaan kiusaamisesta?

2 kommenttia:

  1. En voi muuta kuin nyökkäillä tälle. Itsekkin olen mittinyt, mistä ihmeestä tulee käsitys että kiusaajat purkavat omaa pahaa oloaan muihin kiusaamalla. Siis mitä ihmettä, harvoin ainakaan ne pahimmat kiusaajat tekevät niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että siinä on kyse juuri siitä, että ei vaan haluta uskoa kuinka julmia ne lapset ja nuoret oikeasti osaavat olla, vaan yritetään väkisin keksiä joitain ns. "lieventäviä asianhaaroja" jotka selittää väkivaltaa, vaikka joskus se syy vaan yksinkertaisesti on puhdas k-päisyys.

      Poista

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.