perjantai 30. toukokuuta 2014

Koululiikunta terveyshaittana

Niin, koululiikunta. Tuo asia, jossa ei ole mitään hyvää eikä hyödyllistä. Tuo julma, turha ja tarpeeton kidutusmenetelmä, joka on kehitelty helvetin syvimmissä syövereissä piinaamaan niitä kurjia, joilla on muutenkin rankkaa, ja joiden elämä jo muutenkin olisi täyttä helvettiä. Ja tässä ei sitten ole oikeasti pätkääkään sarkasmia.

Koululiikuntaa on tietääkseni (jos olen väärässä niin saa korjata!) ollut kutakuinkin aina suomalaisen koulun historiassa. Ainakin peruskoulun ajan sitä on aina ollut, ja sen tarpeellisuutta perustellaan koululaisten terveydestä huolehtimisella ja terveellisiin elämäntapoihin opettamisella. Mikä koululiikunnassa siis mättää, kun sitä noin kovasti kritisoin tuossa alussa?

Koululiikunnan pääasiallinen ongelma (tai no, yksi niistä) on se, että se unohtaa huonokuntoiset/vähemmän liikunnalliset oppilaat ja keskittyy vain niihin, jotka ovat jo valmiiksi kutakuinkin huippu-urheilijoita. Tämä kuvio alkaa jo ekaluokalta ja jatkuu yläasteelle asti. Jos ette usko, kysykääpä joltakin joka oli peruskoulussa huono koululiikunnassa, että kuinka helppoa oli pelata vaikkapa jääkiekkoa tai jalkapalloa itseään kymmenen kertaa taitavimpien huippu-urheilijoiden kanssa.

Eräs klassikko, jonka lähes kaikki luultavasti tuntevat (ne, jotka eivät tunne: olette onnekkaita) on joukkueitten jako. Siis nimenomaan sillä kuuluisalla menetelmällä, että ensin valitaan kapteenit - jotka ovat poikkeuksetta juuri noita suosittuja huippu-urheilijoita - ja annetaan heidän sitten valita itselleen pelaajat. Siis sillä lailla, että kapteenit huutavat vuorotellen rivissä seisoskelevista oppilaista omaan joukkueeseen pelaajan, kunnes kaikki oppilaat ovat jommassakummassa joukkueessa. Tämä menetelmä on kertakaikkinen typeryyden ja julmuuden ruumiillistuma - sen ainoa tarkoitus on tuottaa häpeää viimeiseksi jääville raukoille. Ei ole lainkaan tavatonta, että joukkueet jopa tappelevat siitä, kumpi puoli joutuu ottamaan ne viimeisiksi jääneet luokan surkeimmat pelaajat.

Mutta hupi ei luonnollisestikaan lopu tuohon, ehei suinkaan! Hupi vasta alkaa, kun jompikumpi joukkueista on joutunut nöyrtymään ja ottamaan sen surkimuksen joukkoonsa, ja itse peli pärähtää käyntiin. Tyypillinen liikuntatunnin asetelma: pelataan puolitoista tuntia jalkapalloa. Hyvät pelaajat (jotka yleensä harrastavat lajia vapaa-ajallaan ja ovat siinä ammattimaisen taitavia) pelaavat ja heikommat koittavat pysyä poissa tieltä ja liikkua oikeaan suuntaan. Molemmissa joukkueissa on lähes aina niitä heikkoja osapuolia. Jompikumpi joukkue yleensä häviää (tasapelejäkin toki tulee joskus) ja kun se häviää, niin arvatkaapa kenen/keitten syyksi se menee? Sitä saa sitten kuulla vielä pitkään, kuinka on niin paska pelaaja, että sun takia hävittiin.

Luistimet ja sukset eivät ole mitään huippumerkkejä, ja tästäkin saa luonnollisesti kuulla ei-niin-ystävällistä palautetta niiltä huippuhiihtäjiltä/jäkiksenpelaajilta, joiden luistimet maksavat saman verran kuin koulun koko luistinvarasto. Tämä oli etenkin ala-asteella tuttua juttua. Luonnollisesti myös heikomman sorttista luistelu/hiihto/mikälajihyvänsä-taitoa pilkataan ahkerasti. Nämä kaikki kokemukset jatkuvat koko peruskoulun ajan.

Aivan, tuo varmasti kannustaa lasta hyvin paljon liikkumaan enemmän, kun hänellä on jo pienestä asti liikunnasta näin kivoja muistoja.

Koululiikuntaa perustellaan usein myös sillä, että useiden oppilaiden mielestä se on mukavaa. Niin se kai onkin - niiden mielestä jotka ovat siinä hyviä. Mutta ongelma on se, että ne oppilaat jotka pitävät koululiikunnasta, liikkuvat vapaa-ajallaankin jo hyvin paljon, eikä koululiikunnasta ole heille mitään varsinaista terveydellistä hyötyä. Ne huonokuntoisemmat oppilaat, jotka tarvitsisivat rohkaisua liikuntaharrastuksiin, vieraantuvat liikunnasta koululiikunnan ansiosta vain entistä enemmän.



5 kommenttia:

  1. Niin, sitten lapsille valitetaan kuinka eivät liiku yhtään, ei mikään ihme kun joutuu muutaman tunnin viikossa pidättelemään itkua kun muut juoksee jossain ja huutelee rumasti kun ei itse osaa mitään.
    Tuo joukkueiden jako on kyllä se viimeinen keino näyttää ihmiselle miten paska ja epäonnistunut se on. Ala-asteella joka vitun liikuntatunti kun oli joukkuepeliä, niin olin siellä yks viimmesistä. Ja kerran mun paras kaveri valitsi mut sitten, ja heti tuli muilta sitä "toi pilaa vaan koko pelin" "miks sä nyt ton otit" "ei tosta oo mitään hyötyä, se vaan seisoo kentän laidassa"
    Ja sitten ihmetellään mikseivät lapset liiku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä...tämä koululiikunta on kyllä yksi typeryyden multihuipentuma. Olen ihan oikeasti ihmetellyt että kuka on keksinyt tuon joukkueiden jako-systeemin. Ehken haluakaan tietää.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Niin...tai sitten joku joka nimenomaan on tiennyt sen, ja ollut hyvin, hyvin ilkeä ihminen :D olen muutellut ulkoasua, bloggerissa ei juuri nyt ole mitään vikaa. Totesin että pidän enemmän tällaisesta yksinkertaisesta mallista.

      Poista
    4. Hmm, itse en oikein koskaan viihtynyt koululiikuntatunneilla vaikka koulun ulkopuolella liikuntaa harrastinkin. Yleensä minut valittiin joukkueisiin viimeisenä ja siihen oli se hyvä syy että en tehnyt peleissä yhtään enempää kuin oli aivan pakko :D Itseeni en siitä osannut ottaa eikä siihen mitään kaunoja tuntunut liittyvän puolin eikä toisin.

      Näin jälkikäteen ajatellen olisin ehkä voinut vähän yrittääkin, ihan siksi että muiden olisi ollut mukavampi pelata...

      Poista

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.