torstai 17. lokakuuta 2013

Zombilauma örisee, osa 3 - eli koulukiusaamisen puuttumisen ongelmista, osa 2

Meillä puhuttiin tänään koulussa kiusaamisesta, osittain ihan asiaakin. Opettaja kertoi parista tapauksesta, joita koulussa ollaan käsitelty (mitä ilmeisimmin turhaan) jo pitkään. Molemmat tapaukset tapahtuivat toisilla luokka-asteilla kuin itse olen, enkä tunne ketään niihin liittyvistä henkilöistä, joten minun oli paha sanoa itse tapauksista mitään. Opettaja puhui kiusaamisesta yleisestikin, ja suurimmaksi osaksi ihan asiaa. Molemmat tapaukset todistavat jälleen sen mistä olen ollut suht varma jostain ala-asteelta asti -  osa lapsista ja nuorista on suoraan sanottuna totaalisia paskiaisia. Puhun tietenkin koulukiusaajista.

Kuten olen aiemminkin todennut, se, että koulukiusaamista yritetään selvitellä siten, että pyritään saamaan oppilaat vastustamaan kiusajaa ja puolustamaan kiusattua, on sinänsä ihan oikea tapa, mutta siinä yritetään sitä väärin päin. Yritetään perse edellä puuhun, kansankielellä. Kiusaaminen - tai ainakin se pahin terrori - ratkeaa sillä, että kiusaajat siirretään toiseen kouluun. Se on niin yksinkertaista ja helppoa. Mutta ei, eihän niin voi tietenkään tehdä! KIUSATTU joutuu vaihtamaan koulua! Minkälaisen kuvan tämä antaakaan koulun aikuisten mahdollisuuksista lopettaa kiusaaminen? Aika syvältä ovat. Siellä koulussa ei oikeasti todellakaan määrää mikään rehtori tai opettajat - siellä määräävät ne suosituimmat oppilaat. Ja kiusaajat ovat poikkeuksetta suosittuja oppilaita. Tämä siksi, että kiusaaminen on ryhmäilmiö. Tietenkin on sellaisiakin tapauksia, joissa joku oppilas pieksee toista oppilasta joko huvikseen tai esim. rahan kiristämiseksi jossain nurkan takana, eikä siitä kerrota kenellekään, mutta silloin onkin kyse ihan eri asiasta. Silloin on kyse tavallisesta pahoinpitelystä ja kiristyksestä, joka on eri asia kuin kiusaaminen. Kiusaaminen on huomattavasti pahempaa. Mutta molempiin tehoaa sama asia - se häirikköoppilas, joko pelkkä tavallinen pahoinpitelyyn syyllistynyt henkilö tai sitten kiusaaja, siirretään toiseen kouluun. 

Yleinen väite koulukiusaajan toiseen kouluun siirtämistä vastaan on se, että se olisi ongelman kierrättämistä. Mutta kun se ei ole. Uudessa ympäristössä, jossa kiusaajaa ei ennestään tunneta, hän ei voi kiusata yhtään ketään, koska hänellä ei ole sosiaalista valtaa.

Toinen asia, mikä pistää silmään lähes kaikissa koulukiusaamista koskevissa puheissa aikuisten suusta, on se ettei nähdä metsää puilta. Lainaan taas Nynny Nyhveröä:

Yksi suurimmista ongelmista on, että sivulliset näkevät kiusaamisen yksittäisinä tapauksina, ei kokonaisuutena. Yksittäiset teot saattavat näyttää mitättömiltä, mutta vuosikausia jatkuneena pienistäkin teoista kasvaa valtava henkinen taakka. Nähtävästi tässä on tärkein syy, miksi kiusaamistapaukset eivät ole edenneet oikeusistuimissa. Metsä on jäänyt näkemättä, kun edessä on ollut puita.

Niinpä. Lukekaa tuo edellisessä tekstissä lainaamani tarina, Nynnyn kirjoittama sekin. Kertoo koulukiusaamisen todellisuudesta enemmän kuin mikään KiVa Koulu tai opettajien luento ikinä.

Siis. Koulukiusaamisessa saattaa ulkopuolisen silmin olla kysymys ihan pikkuasioista. Toki siihen liittyy varsin usein törkeitä pahoinpitelyjä, varkauksia, omaisuuden hajottamista ja kaikkea muuta mukavaa, jotka aikuisten ihmisten ollessa kyseessä olisivat rankkoja rikoksia, mutta jotka lasten ollessa kyseessä ovat ''leikkiä'' ja ''pientä kiusoittelua''. Siitä huolimatta olennaisin asia kiusaamisessa EI ole se hakkaaminen eikä edes suora verbaalinen terrori. Koulukiusaaminen ei ole vain tilanteita, joissa kiusaajat kokoontuvat ympärille haukkumaan/hakkaamaan. 

Luulette että kiusaaminen on vain tapahtuma, kun kiusaajat tulevat ympärille pilkkaamaan, haukkumaan, irvailemaan, tönimään. Ja muuten kaikki on hyvin. Mutta kun ei ole. Muut, siis oppilaat ja useat opettajatkin, pitivät minua aina muita huonompana, vähempiarvoisena. Enkä tarkoita arvosanoja, keskiarvo oli lähellä yhdeksää. Olin muiden silmissä nörtti, nahjus, hyljeksitty. Tönimistä, pilkkaamista, halveksuntaa. Saavutusteni mitätöintiä. Halveksivia katseita. Anteeksi että olin olemassa.

Niinpä.

 Ja kaikille teille, jotka vedätte herneen nenään ylläolevista lauseista. Te ette tiedä, mitä on elää lapsuus ja nuoruus helvetissä. Helvetissä, jonka olemassaolon aikuiset kiistävät. Te ette tiedä. Te ette osaa edes kuvitella sitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.