tiistai 5. kesäkuuta 2012

Tässä syy koulukiusaamiseen? Kyllä

Ilta-Sanomat: Tässä syy koulukiusaamiseen

Tämä uutinen on harvinaista kyllä, täyttä asiaa. Amerikkalaistutkijat ovat nimittäin oikeasti ymmärtäneet mistä kiusaamisessa on kysymys.

Kiusaamalla saavutetaan vallan tunne. Kiusaamalla myös valitaan, ketkä saavat olla lähellä, kiusaamista tutkinut amerikkalaispsykologi Catherine Bradshaw sanoo discovery.com-sivulla. 
Kiusaamisen yksinkertaisin syy on, että sillä tavalla voi näyttää, että minulla on valtaa. Toinen syy on se, että kukaan ei puutu kiusaamiseen. Silloin kiusaajat ajattelevat, että kai tämä on sitten hyväksyttävää.

Kyllä. Pohjimmiltaan kiusaamisessa on kyse vallankäytöstä. Aikuisten on mahdotonta ymmärtääkään, kuinka suurta valtaa koulukiusaajalla on muihin nuoriin. Ikävä totuus on, että silloin kun ollaan koulussa, niin korkein mahdollinen auktoriteetti ei suinkaan ole se kuuluisa rehtori, vaan sen sijaan se oppilas, joka on luokasta suosituin. Ja koska kiusaamisessa on kyse vallankäytöstä, on luokan suosituin yleensä myös se kiusaaja.

Tutkimukset ovat osoittaneet toistuvasti, että kiusaajien itsetunto on keskivertoluokkaa tai parempi.

Aivan. Kiusaajat - en sano että kaikki, mutta suurin osa - on nimen omaan niitä suosittuja oppilaita joilla ON hyvä itsetunto. Koulukiusaajat eivät yleensä ole sellaisia reppanoita, joilla on pohjimmiltaan huono itsetunto, kuten heidät on todettu näkemään, vaan nimen omaan vahvan itsetunnon omaavia suosittuja oppilaita.

Mutta miten koulukiusaaminen oikeastaan saa alkunsa? Siihen ei tietenkään ole yhtä ainoaa tapaa, mutta uskallan väittää että suurin osa tapauksista menee suunnilleen samaa kaavaa. Kiusaaja ja kiusattu eivät ole kiusaamisen ainoat osapuolet. Tyypilliseen kiusaamiseen tarvitaan myös kannustajia. Lisäksi siihen kuuluu yleensä myös suuri määrä niitä hiljaisia hyväksyjiä. Kiusaaja on koulukiusaamisen alkuunpanija ja pääasiallinen ylläpitäjä. Kiusattu on uhri. Kannustajat sen sijaan ovat sitä harmaanvihertävää ''BRAINS!'', tai tässä tapaukessa ''nörttihomohikarilesbognägnägnää''-huutoja epämääräisesti mumisevaa zombiemassaa jolla on kaksi pääasiallista tehtävää - ensinnäkin he (yhdessä kiusaajan kanssa) pitävät kiusaamista yllä olemalla yleisönä kiusaajalle.

Esimerkiksi KiVa Koulu pyrkii vaikuttamaan kiusaamiseen siten, että juuri tuo zombiemassa pyritään samaan  tukemaan kiusattua ja vastustamaan kiusaajaa sen sijaan että toimisivat niin kuin kiusaamistilanteessa yleensä toimivat - joko mumisevat sitä ''nörttihomohikarilesbognögnänööö''-lauluaan kiusaajan tahdissa, tai sitten pitäytyvät kokonaan ulkopuolella. Tämä on sinänsä hyvä menetelmä, mutta sen käytännössä toteutuminen on melkoisen epätodennäköistä. Mikäli kaikki tai ainakin selvästi suurin osa oppilaista asettuisi kiusaajaa vastaan, kiusatun puolelle, niin silloin tuo kenties toimisikin. Vikana on se, että suurin osa nimen omaan kannustajista omaa huonon itsetunnon - ei suinkaan kiusaaja itse. Kannustajat ja ulkopuoliset ovat yleensä luokan sosiaalisessa hierarkiassa siinä Kirotulla Keskialueella. Kun on luokassa ''keskiverron suosittu'', ei ole pohjamutaa (kuten yleensä se kiusattu), muttei todellakaan myöskään pysty määrämään luokan asioista (toisin kuin se kiusaaja). Kun on tällaisessa asemassa, on suuressa vaarassa pudota sinne pohjamutiin mikäli asettuu tukemaan sitä luokan nörttinahjusta, jotka luokan kovin kingi kiusaa. Tästä syystä siis nuo kannustajat eivät uskalla asettua kiusaajaa vastaan - juuri sen takia, että kiusaajalla on uskomattoman suuri valta luokkatovereihinsa, tosi asiassa paljon suurempi kuin opettajilla tai muulla koulun henkilökunnalla.

Kiusaamisen lopettaminen onnistuisi nimen omaan sillä lailla, että kiusaaja poistetaan luokan hierarkiasta kokonaan, siis siirretään toiseen kouluun. Ikävä kyllä useimmiten käy nimen omaan toisin päin - kiusattu joutuu vaihtamaan koulua ja kiusaaja etsii uuden uhrin. Eli pannaan vahinko kiertämään.

Mutta hetki sitten oli puhe siitä miten koulukiusaaminen oikeastaan saa alkunsa? Kirjoitin viime vuonna pienen, oikeastaan keskeneräisen oloisen tekstin Koulukiusaajaksi tahtomattaan?. Olen edelleenkin sitä mieltä, että tuohon kiusaajan roolinkin voi joutua tahtomattaan. Kyllä voi. Tyypillinen kiusaaja on luokan suosituin tai ainakin yksi suosituimmista (yleensä se kaikkein suosituin) oppilas, ja siihen asemaan haluaa sisimmässään suurin osa, kenties jokainen luokan oppilaista. Mutta ainoastaan muutamalla on siihen käytännössä mahdollisuus. Omassa koulussani, sekä vanhassa että nykyisessä, kaikissa luokissa tilanne on sama: luokan suosituimmat ovat urheilullisia ja kovaäänisiä. Kovaäänisellä tarkoitan sitä että heillä on tapana heittää läppää joka asiasta, jutella melkein koko ajan jonkun kanssa ja yleensä häiritä tuntia melskaamalla jotenkin. Tämä siis poikien tapauksessa. Ollakseen luokan suosituin on pojan siis täytettävä nuo ehdot. Tuollainen käyttäytymien voi toki olla tietoista esittämistä, mutta yhtä hyvin se voi olla oppilaan luonne, jossa sinänsä ei tietenkään ole mitään pahaa.

Kuvitellaanpa että tuollainen lapsi, joka vain on tuollainen luonteeltaan, tulee kouluun ensimmäisellä luokalla. Hänestä tulee luokan suosituin. Ja jälleen kuvioihin astuu valta. Koulussa ei opettajille ole käytännössä juuri mitään valtaa lapsiin, ja se on ongelman ydin. Tai ei oikeastaan ydin, vaan se mahdollistaa tämän ongelman. Kun aikuisten auktoriteetti loistaa koulussa poissaolollaan, on kaikki valta käytännössä tällä 7-vuotiaalla luokan suosituimmalla. Tai parilla suosituimmalla. 7-vuotias ei suinkaan aina ymmärrä tekojensa merkitystä, eikä muiden ihmisten tunteita. Hän ei ole lainkaan tarpeeksi vastuullinen tai kypsä kantamaan tuollaista valtaa. Mutta hänellä luokan suosituimpana nyt kuitenkin on se valta. Mitä sitten tapahtuu? Juuri tämän takia koulu on niin ongelmallinen. Lapset suljetaan 9 vuoden ajaksi käymään laitoksessa, jossa korkein auktoriteetti on tuollainen kuin on. Pahimmassa tapauksessa samassa luokassa koko 9 vuotta. Poispääsyn mahdollisuutta ei ole - koulussa on käytävä. Mikäli kiusattu sitten vaihtaa (tai pakotetaan vaihtamaan) koulua, niin kenties hän pääsee ongelmasta eroon, mutta kiusaaja etsii melko varmasti taas uuden uhrin. Ongelma ei siis poistu mihinkään.

Minä en oikeasti tiedä. Syntyykö koulukiusaaminen tuolla tavalla? Ei tietenkään aina, mutta uskoisin että varsin suuri osa tapauksista juuri tuolla tavalla. Ja kyllä, tiedän että on sitten muunkinlaista kiusaamista, esimerkiksi sellaista missä yksi tyyppi tai pari hakkaa tai uhkailee kiusattua syrjässä muiden katseilta. Joko rahan perässä, tai sitten vaan kiusaamisen halusta.

Mitä me voimme tehdä? Jotain meidän on tehtävä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.