keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Synkkä vai valoisa tulevaisuus?

Koulukiusaamista on ollut niin kauan kuin on ollut kouluja. Muunlaista kiusaamista kai niin kauan kuin on ollut ihmisiä. Ilmiöstä alettiin varsinaisesti puhua vasta 70-luvulla, ja silloinkin huomio kiinnittyi lähinnä kiusaajaan - uhri kun ei vaikuttanut lainkaan kiinnostavalta. Tulosta ei saavutettu eikä keksitty keinoja lopettaa kiusaaminen, kuten ei ole keksitty vieläkään. KiVa Koulu on askel parempaan, muttei mikään ratkaisu. 90-luvulla - vasta 90-luvulla - kuvaan astui tieteellinen näkökulma, ja ilmiöstä alettiin kiinnostua enemmänkin. Vieläkään ei ole löydetty ratkaisua, vaikka yritetty on kovasti. Entiset koulukiusatut - ne jotka ovat selviytyneet aikuiselämään - käyvät korkeintaan kertomassa tarinansa lehdessä ja siinä kaikki. Asiantuntijat - ne joita kiusaaminen edes kiinnostaa -yrittävät korjata tilannetta, mutta aivan väärillä metodeilla ja turhaan.
Koulukiusatun pitäisi vain kertoa tilanteestaan opettajalla/kuraattorille/terveydenhoitajalle ja odottaa että nämä korjaavat tilanteen. Entä jos näin ei käy? Silloin pitäisi vain mennä kertomaan uudestaan. Ja näin se jatkuu.

Vain harvaa poliitikkoa ja päättäjää kiinnostaa lasten turvallisuus. Eikö juuri lapsissa pitäisi olla maan tulevaisuus? Miksi sitten Kreikan talous kiinnostaa enemmän kuin lasten ja nuorten hyvinvointi? Eivätkö lapset ole auttamisen arvoisia? Oletetaan että asiantuntijat - koulukuraattorit, psykologit, terveydenhoitajat - osaavat ratkaista minkä tahansa kiusaamistapauksen. Eivät he osaa. He ovat vain ihmisiä, rakkaat ihmiset. Ja vain harva heistä on oikeasti pätevämpi työssään kuin kuka tahansa koulutusta asiaan saamaton ihminen. Ne jotka päättävät lapsia koskevista asioista, tuntuvat olevan niistä yhtä pihalla kuin sika hopeisesta aapisesta. Entisten koulukiusattujen - niiden harvojen jotka ovat valmiita toimimaan - puheet eivät jaksa kiinnostaa. Miksi? Miksi koulukiusattujen pitää olla niin passiivisessa roolissa? Kiusattujen ei pitäisi alistua eikä joutua alistumaan - meidän pitäisi jaksaa taistella oikeuksiemme puolesta.

Me päätämme millaisessa maailmassa meidän lapsemme ja lapsenlapsemme elävät. Tällä tahdilla ei näytä hyvältä. Koulu on lapselle huono paikka kasvaa. Koulukiusaamisesta koituu vääryttä ja pahaa oloa paitsi kiusatulle, myös muille lapsille. Kiusaajilla on erittäin suuri riski rikollistumiseen aikuisella iällä. Mitä luulette kannustajien - enemmistö lapsista - ja hiljaisten hyväksyjien oppivan, kun he huomaavat että kannustamalla kiusaajaa ja olemalla puuttumatta kiusaamiseen he itse saavuttavat etuja, ja hyvällä tuurilla välttyvät itse kiusaamiselta? Tuollaisessako paikassa haluatte lastenne kasvavan? Itse olen sitä mieltä, että peruskoulu on mätä järjestelmä, joka kaipaa rankkaa uudistamista. Ai onko se iso homma? Eivätkö lapset ole sen arvoisia? Ilmeisesti eivät. Vain aniharvaa päättäjää jaksaa kiinnostaa lasten hyvinvointi. Miksi, miksi?

Koulukiusattujen pitäisi taistella sen puolesta etteivät meidän lapsemme ja lapsenlapsemme joudu kärsimään samaa mitä me itse. Me emme saa alistua. Juuri lapsissa ON tämän maan tulevaisuus, joten miksi heidän pitäisi voida pahoin? Siksi että kukaan ei jaksa tehdä asialle mitään. Mutta meidän pitää jaksaa. Synkkä vai valoisa tulevaisuus? Se riippuu meistä. Ehkä joskus tulevaisuudessa lapset eivät enää joudu kärsimään niin pahassa paikassa mitä minä ja muut kiusatut, kannustajat, hiljaiset hyväksyjät ja kiusaajat joutuivat kärsimään. It's our choice.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.