torstai 18. elokuuta 2011

Päiväkoti ja päiväkotikiusaaminen

Päiväkodeissakin kiusataan. Tämä tiedetään nykyään, vaikka ilmeisesti siitä ei tiedetty mitään (tai ei haluttu, tai ei haluta vieläkään) ennen 1970-lukua. (Jälleen yksi) erinomainen teksti Vesa Linja-Ahon blogista. Omat päiväkoti-aikani olivat onnelliset, ja vaikka aika onkin tietysti kullannut muistot, on minulla päiväkotiajoistani ylivoimaisesti suurin osa hyviä muistoja enkä muista että ketään muutakaan (kaveripiiristäni) olisi erityisemmin kiusattu. En tiedä, oliko sillä vaikutusta, että päiväkoti oli (ja on uskoakseni yhä) paikkakunnan paras. Siis paitsi parhaana pidetty, myös ihan oikeasti hyvä. Olen melko varma, että jotakuta kuitenkin kiusattiin, muttei se mielestäni ollut ainakaan niin räikeää (eikä sitä ollut niin paljon) kuin koulussa. Onhan siitä aikaa, mutta silti.

Millaista siis on pienten lasten kiusaaminen? Millaiset mahdollisuudet henkilökunnalla on puuttua siihen? Tässä on pari mielenkiintoista juttua.

Kiusaavatko pienetkin lapset? - Tutkimus Mannerheimin Lastensuojeluliiton käsialaa.

Kiusaaminen alkaa jo päiväkodissa - Meidän Perhe-lehden juttu

Kiusaamiseen puuttuminen ja sen ehkäisy on erityisen tärkeää nimenomaan päiväkoti-iässä, sillä silloin lapset ovat huomattavasti avoimempia ja osaavat kertoa, kuka kiusaa ja ketä, tai jos jotain väkivaltaista on tapahtunut. ''Kiusaavatko pienetkin lapset''-tutkimuksessa saatiin selville, että tutkimukseen osallistuneista lapsista 87 % oli kiusattu. Uskoakseni tämä johtuu osittain siitä, että pienet lapset eivät juuri tee eroa kiusaamisen ja muun väkivallan välille. Uskon silti että kiusaaminen on päiväkodissa jopa yleismpää kuin koulussa. Silloin lapset ovat juuri siinä agressiivisessä iässä, ja sitä saa mitä tilaa, kun survoo nämä kakarat pieneen alueen sisälle päiväksi.
  Uskoisin kuitenkin että päiväkoti-ikäisten lasten kiusaamisen on helpompi puuttua kuin kouluikäisten. Tässä iässä aikuisilla on vielä auktorieettiä lapsiin ja lapset kunnioittavat heitä edes jonkin verran. Koska pienet lapset myös puhuvat kiusaamisesta herkemmin, ainakin kysyttäessä, pitäisi kiusaamistapausten huomaamisenkin olla helpompaa.

Päiväkotikiusaamisen perusjuttu on sama kuin koulukiusaamisen - porukasta pois sulkeminen. Tosin päiväkodissa tapahtuu myös sellaisia juttuja, joissa yksi tietty kiusaa yhtä tiettyä. Paljon tapahtuu myös kiristämistä ''jos et työnnä päätäs ampiaispesään niin me ei enää olla sun kavereita''. Tuo on kyllä tuttua myös koulusta, ikävä kyllä. Päiväkodissa vallitsee samanlaiset hierarkiat kuin koulussa. Lapset ovat tietoisia siitä kuka ryhmässä määrää, ja usein myös, kenen kanssa ei saa olla. Kiusaamisen muodot ovat samat kuin koulussakin, hiljainen, sanallinen ja fyysinen.

Miten päiväkodin henkilökunnan pitäisi puuttua kiusaamiseen? Mielestäni pitäisi ainakin tehdä selväksi että kiusaaminen on väärin ja siitä tulee rangaistuksia. Tärkeintä myös olisi edes yrittää saada kiusaajat tajuamaan miltä toisesta tuntuu, että miksi se kiusaaminen on väärin. Vanhemmille pitäisi myös ilmoittaa jos lapsi kiusaa toista. Ja lienee selvää että kunnollista valvontaa pitäisi olla. Myös kiusaamisen ennaltaehkäisy on tärkeää (oletteko huomanneet, että kirjoitan kuin mikäkin ''asiantuntija'', alkaa jo pelottaa). Voitaisiin pitää lapsille ''infotilaisuuksia kiusaamisesta''. Ja miksei KiVa Koulu-ohjelmaa, joka kuulemma ennaltaehkäisee kiusaamista, viedä päiväkoteihin? Siellä se ennaltaehkäisy vasta on tärkeää. Lasten asenteisiin alkaa olla kouluiässä jo myöhäistä vaikuttaa. Ennaltaehkäisyn pitäisi alkaa jo tarhaiässä.

Itselläni on pikkuveli, jonka tarhassa (sama mitä itse kävin) on ollut tuollaista tönimistä ja lyömistä yms. fyysistä väkivaltaa. On vähän epäselvää, oliko se kiusaamista - se tapahtui jo melkein vuosi sitten ja tilanne on ohi. En tiedä tuosta hirveästi, eikä se olekaan tärkeää, mutta halusin käyttää tätä esimerkkinä, että päiväkodissa fyysinenkin väkivalta on hyvin tavallista. Aivan kuten koulussakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.