tiistai 7. kesäkuuta 2011

Jo joutui armas aika

 . . . ja koulu loppui. Tämä olisi ehkä sopinut paremmin edellisen tekstin ajankohtaan, mutta mikäs se nytkin. Kouluissa on alkaneet kesäloman ja karkean arvioni mukaan 80 prosenttia kiusaamisesta on lukittu maan alle kesäksi. Jäljelle jäävä 20 prosenttia on siis nettikiusaamista, ja siitä kertookin pääosin myös tämä teksti. Itse en ole sellaista onnekseni joutunut kohtaamaan, vaikka kiusatuksi koulussa olenkin joutunut. Miettikääpä tätä - sinua kiusataan netissä, etkä pääse siltä rauhaan. Kiusaaminen on suunnilleen samanlaista kuin koulussa, mutta kestääkin nyt 24/7, myös viikonloppuisin ja loma-aikoina. Mahtavaa, eikö? Nettikiusaamista on ilmennyt luullakseni (ja uskon siihen noin 99,9 % varmuudella) niin kauan kuin nuoret ovat liikkuneet netissä säännöllisesti, ja siitä tuli osa normaalia elämää. Internetissä pätevät samat lait kuin muuallakin, joten nettikiusaaminen on rikos siinä missä muukin kiusaaminen.

Nettikiusaaminen pähkinänkuoressa jos joku ei tiedä mitä se merkitsee. Ilahduttavan uutisen (kerrankin) mukaan nettikiusaaminen on Suomessa harvinaista. Ymmärtääkseni verrattuna esim. USA:han, nettikiusaamisen luvattuun maahan. Mutta sattuessaan kohdalle nettikiusaaminen voi olla jopa pahempaa kuin perinteinen koulukiusaaminen. En juuri ihmettele. Koulukiusaamiselta saa olla rauhassa edes joten kuten sen ajan kun ei ole koulussa, mutta kiusattu netissä tai puhelimen välityksellä joutuu pelkäämään aina. Keskimmäinen juttu oli siitä mielenkiintoinen, että tutkijat ovat siinä kerrankin oivaltaneet jotain: ''netti on vain väline, kun puututaan yleiseen kiusaamiseen puututaan myös nettikiusaamiseen.'' En ole täysin varma jälkimmäisen lauseenosan oikeellisuudesta, mutta ensimmäinen on ehdottomasti täyttä asiaa. Etenkin koulusurmien jälkeen lähdettiin suureen ääneen syyttelemään nettiä. Miksi ihmeessä? Syytetäänkö kauppaa jos sieltä varastetaan jotain? Käsiasetta jos sillä tehdään murha? Netti on vain väline/tapahtumapaikka, syyllinen on itse kiusaaja(t).  Toinen asia, minkä tutkijat hoksasivat, oli että kiusaamisessa (myös netti- ja kännykkäkiusaamisessa) on harvoin kyse vain yhdestä kiusaamistavasta - nettikiusaajatkin ovat usein kiusatulle tuttuja. Kiusaamista voi tapahtua sekä koulussa että vapaa-ajalla, monella eri tavalla.

Nettiä syytellään mielestäni ihan turhaan. Tokihan siellä tapahtuu kaikenlaista, mutta niin tapahtuu ihan oikeassa elämässäkin. Ei se ole netin syy, jos joku Kivespotku-Kake saa päähänsä tehdä jonkun elämästä helvettiä.

Mutta, kuten alussa mainitsin, nyt on meillä koululaisilla kesäloma. Aivan mahtavaa, täytyy myöntää. Vaikken olekaan ollut kiusattu enää liki pariin vuoteen (kiusaaminen saatiin loppumaan, kiitos fiksun open), niin ei siellä koulussa olo kieltämättä mitään mukavaa ollut. Nyt on suvivirret laulettu - mielestäni Suvivirsi todellakin on aivan järjettömän kaunis laulu, se on jotain käsittämätöntä, jotain sanoin kuvaamatonta kun sen laulaa parhaimmassa tapauksessa yli satapäinen ihmiskuoro. Toikkarit saatu, jätskit naamaan. Bye bye koulu, ei tule ikävä, toivottavasti ei nähdä liian pian. Ja mikä parasta, moni kiusattu pääsi nyt ansaitulle lomalle. Paitsi ne joita kiusataan myös puhelimitse tai netissä. Jumala heitä auttakoon.

3 kommenttia:

  1. "Käsiasetta jos sillä tehdään murha?"

    Kyllähän näin tehdään. On paljon helpompi tiukentaa aselakia, kuin puuttua varsinaisiin koulusurmien syihin eli kiusaamiseen.

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa. Myönnän että koko kohta on vähän huonosti kirjoitettu. Tarkoitukseni oli lähinnä osoittaa ettei se syy ole välineessä.

    VastaaPoista
  3. Hyvin se oli kirjoitettu; halusin vain tuoda blogin lukijoille ilmi, että hölmöilyä, jota sinä käytit vertauskuvallisesti esimerkkinä, tehdään ihan oikeasti :-).

    VastaaPoista

Kommentteja voi jättää anonyymisti ja rekisteröitymättä. En tarkasta kommentteja etukäteen, mutta poistan asiattomat kommentit. Eri mieltä oleminen ei kuitenkaan ole asiatonta.